Tämän blogin käynnistämiseen on syynä toisaalta myynnin kentässä ja asiakkaiden ostokäyttäytymisessä viime vuosina huomaamani muutokset ja toisaalta löytämäni uudet tavat tehdä asioita myynnissä. Näihin uusiin asioihin liittyy vahvasti myös uusien web-palveluiden ja -teknologioiden tuomat mahdollisuudet. Blogin nimi on suomalainen käännös pääosin USA:ssa paljon viimeaikoina keskustellusta “Sales 2.0” -käsitteestä, jossa versionumero “2.0” viittaa kehittyneempään tapaan toimia verrattuna perinteisiin “Sales 1.0” myyntimalleihin.
Huomaamiani muutoksia myynnin kentässä ovat mm.
- Myyjien pitää pystyä omaksumaan uudenlaisia toimintamalleja ja muuntautua myyjästä ratkaisukonsultiksi tai tuotemyyjästä ratkaisumyyjäksi. Myyjien todelliseen osaamiseen kiinnitetään jatkossa enenemässä määrin huomiota.
- Asiakkaat ovat yhä taitavampia hankkimaan tietoa ostokohteistansa ja kytkevät myyjän entistä myöhemmin ostoprosessiinsa. Tämä edellyttää myyjiltä ennenkuulumatonta aktiivisuutta päästäkseen kontaktiin asiakkaiden kanssa riittävän varhaisessa vaiheessa ostoprosessia.
- Yhä useamman tuotteen myynti perinteisellä menetelmällä ympäri maata ajavien myyntiedustajien kautta ei ole enää kannattavaa eikä myöskään ekologista. Sen sijaan tarvitaan uusia kustannustehokkaampia toimintamalleja.
- Markkinointi pitäisi pystyä muuttamaan kulusta investoinniksi. Tämä taas edellyttää, että markkinoinnin tehoa pitää pystyä mittaamaan tarkemmin. Markkinoinnin pitää myös olla entistä kohdennetumpaa.
- Myynti ja markkinointi ei enää voi elää erillistä elämää omissa siiloissaan, vaan niiden pitää puhaltaa yhteen hiileen ja toimia yhteisen liiketoimintaprosessin osana.
Uudet toimintatavat liittyvät mm. myynnin ja markkinoinnin yhteistoimintaan, myynnin ja markkinoinnin prosessien kehittämiseen, asiakassuhteiden hoitamiseen, myyjien osaamisen kehittämiseen ja teknologian oikeanlaiseen hyödyntämiseen myyntitulosten parantamiseksi.
Tämän blogin kautta on tarkoitukseni tuoda esille omia ajatuksiani näistä asioista ja toivoakseni saada aikaan mielipiteidenvaihtoa lukijoiden kanssa. Lisäksi tulen varmasti kommentoimaan päivänkohtaisia myyntiin ja markkinointiin liittyviä asioita.
Pekka Sahlsten
Latest posts by Pekka Sahlsten (see all)
- Onko 2014 asiakkaan vuosi? - 02.01.2014
- Asiakkuudenhallinta kuntoon: älä unohda asiakasta! - 05.10.2013
- CRM-hanke kannattaa ottaa vakavasti - 24.05.2013
- Luurikammo on tervettä - 14.04.2011